— Ahaa, kreivi: siis rakkausasia!
— Niin, valitettavasti, ja sen yhteydessä raivoksi kiihtynyttä mustasukkaisuutta, joka aiheuttaa sellaisia kauniita tekosia kuin olette nähnyt. Hän on nainen, joka uskaltamatta antaa minulle veitseniskua, koska hän tietää, että minua ei voi tappaa, on tahtonut haudattaa minut vankilaan eli saattaa minut turmioon.
— Mitä, saattaa teidät turmioon?
— Niin hän ainakin luuli.
— Kreivi, minä annan pysähdyttää vaunut, — virkkoi kreivitär nauraen. — Elohopeatako suonissanne teidän on kiitettävä siitä kuolemattomuudesta, josta aiheutuu, että surmaamisen asemesta teidät annetaan ilmi? Tahdotteko tässä astua vaunuista vai vienkö teidät kotiinne?
— Ei, madame; olisi liikaa ystävällisyyttä teidän puoleltanne minun tähteni poiketa tieltänne. Onhan minulla hevoseni Djerid.
— Oi, se oivallinen eläin, jonka sanotaan voittavan tuulen nopeudessa!
— Näen, että se miellyttää teitä, madame.
— Se on todellakin uljas ratsu.
— Sallikaa minun tarjota se teille sillä ehdolla, että vain sillä ratsastatte.