Hän valmistausi siis herättämään hänet lausuakseen hänelle ne moitteet, joita hän vihapäissään hautoi sielussaan, ja hän oli lujasti päättänyt rangaista häntä kiukkunsa mielijohteiden mukaan, mutta silloin hän kuuli kolmikertaisen kolkutuksen laipiosta. Se ilmaisi hänelle, että Althotas oli vaaninut hänen paluutaan ja tahtoi häntä puhutella.
Kuitenkin viipyi Balsamo vielä hetkisen; hän toivoi erehtyneensä, otaksuen, että merkki oli vain satunnainen. Mutta kärsimätön vanhus toisti kutsunsa yhä uudistuvilla iskuilla. Ja Balsamo, joka epäilemättä pelkäsi, että vanhus laskeutuisi alas, kuten joskus oli tapahtunut, tai että Lorenza heräisi jostakin hänen omalleen vastakkaisesta vaikutuksesta ja saisi tietoonsa joitakin uusia seikkoja, yhtä vaarallisia hänelle itselleen kuin hänen valtiollisille salaisuuksillensa, niin sanoaksemme vuodatti Lorenzan yli uuden magneettisen virran ja lähti huoneestaan mennäkseen Althotaan luo.
Olikin jo aika; laskuluukku oli jo puolitiessä laesta. Althotas oli jättänyt pyörillä kulkevan nojatuolinsa ja kyyrötti sillä liikkuvalla lattianosalla, joka nousi ja laskeutui.
Hän näki Balsamon tulevan ulos Lorenzan huoneesta.
Näin kyykistyneenä vanhus oli samalla kertaa sekä kauhea että inhoittava nähdä. Hänen kalpeat kasvonsa tai pikemminkin jotkut vielä eloa ilmaisevat osat noista kasvoista olivat vihan tulen purppuroimat; hänen kätensä, laihat ja nikamaiset kuin luurangon, vapisivat ja nauskuivat; hänen kuoppaiset silmänsä näkyivät pyörivän syvissä onkaloissaan, ja kielellä, joka oli tuntematon hänen oppilaallensakin, hän syyti mitä kiihkeimpiä herjauksia häntä vastaan. Poistuttuaan nojatuolistansa pannakseen laskuoven käymään hän näkyi elävän ja liikkuvan vain pitkien, ohuiden ja hämähäkin koipien tavoin käyristyneiden käsivarsiensa avulla; ja lähdettyään, kuten sanoimme, huoneestaan, johon ainoastaan Balsamolle oli pääsy sallittu, oli hän nyt kuljettamassa itseään alempaan suojaan.
Kun tämä heikko ja hidas vanhus oli jättänyt pyörätuolinsa, tuon nerokkaan kojeen, joka säästi häneltä kaiken vaivan; kun hän oli viitsinyt tehdä sellaisen muutoksen tavoissaan, oli välttämätöntä, että joku tavaton kiihoitus oli havahduttanut hänet mietiskelevästä elämästään ja pakoittanut siirtymään todelliseen.
Balsamo, joka ikäänkuin yllätettiin vereksestä teosta, osoitti ensin kummastusta, sitten levottomuutta.
— Haa, — huudahti Althotas, — siinäkö olet, tyhjäntoimittaja!
Kunnoton olento, joka hylkäät mestarisi!
Vanhukselle puhuessaan Balsamo tapansa mukaan kutsui kaiken kärsivällisyytensä avukseen.
— Mutta, — vastasi hän aivan säyseästi, — minusta tuntuu, ystäväni, että juuri vasta kutsuitte minua.