— Ystäväsi, — huudahti Althotas, — ystäväsikö, sinä kurja luontokappale! Luulen, että puhut minulle kuten vertaisillesi, Sinun ystäväsi, sen kyllä uskon! Enemmän kuin ystävä, olen isä, joka sinut on ruokkinut, kasvattanut, opettanut, rikastuttanut. Mutta sinäkö olisit minun ystäväni, ehei, sinä, joka olet minut hyljännyt, näännytät minut nälkään, murhaat minut!
— No, no, mestari; te kiihoitatte sappenne, te saatatte verenne kuohuntaan, teette itsenne sairaaksi.
— Sairaaksi! Julkeaa ivaa! Olenko minä koskaan sairas, paitsi milloin sinä vastoin tahtoani pakoitat minut osalliseksi alhaisen ihmiselämän kurjuuteen? Sairaaksi! Oletko unohtanut, että minä parannan muita?
— No, mestari, — huomautti Balsamo kylmästi, — tässähän olen; älkäämme turhaan kuluttako aikaa.
— Niin, siitä sinun pitääkin minua muistuttaa, sinun, joka pakoitat minut säästelemään aikaa, vaikka tuolla jokaiselle luodulle mitaten määrätyllä aineksella ei minuun nähden saisi olla loppua eikä rajaa. Niin, aikani kuluu, aikani menee hukkaan, minun aikani häviää minuutti minuutilta iäisyyteen niinkuin muidenkin, vaikka sen pitäisi olla itse iäisyys!
— Kuulkaa, mestari, — sanoi Balsamo järkkymättömän kärsivällisesti, samalla kun hän laski luukun maahan asti ja asettuen vanhuksen viereen ja pannen pontimen liikkeeseen kohotutti tämän jälleen huoneeseensa, — kuulkaa, mitä teiltä puuttuu? Puhukaa. Sanotte, että näännytän teidät nälkään; mutta eikö nyt ole teidän nelikymmenpäiväinen ankara paastokautenne?
— On, on kyllä; nuorentumistyö alkoi kolmekymmentäkaksi päivää sitten.
— No, sanokaahan siis, mistä syystä te valittelette? Näen tuossa pari kolme sadevedellä täytettyä karahvia, ja vain sellaista vettähän te juotte.
— Totta kyllä; mutta luulotteletko minua silkkimadoksi, voidakseni muka yksin toimeenpanna tämän suuren nuorentamis- ja muuntamistyön? Luulotteletko, että nyt voimattomana kykenisin yksinäni valmistamaan elämännesteeni? Luulotteletko, että minä kyljelläni maaten ja heikontuneena noista virvoitusjuomista, jotka ovat ainoa ravintoni, auttamattasi olisin kyllin selväjärkinen omin neuvoini tekemään tämän tavatonta huomion tarkkuutta kysyvän nuorentumiseni työn, jossa tarvitsen jonkun ystävän apua ja tukea, kuten kyllä tiedät, lurjus?
— Olenhan saapuvilla, mestari, olenhan saapuvilla, antakaahan kuulla, vastatkaa, — tyynnytteli Balsamo, hoivaillessaan vanhuksen melkein vastoin tämän tahtoa jälleen nojatuoliin kuin pahankurisen lapsen; — antakaahan kuulla, vastatkaa. Teiltä ei puutu suodatettua vettä, koska näen kolme täytettyä karahvia, niinkuin jo sanoin. Tiedätte, että se vesi on kerätty toukokuussa. Ja tuossa on ohra- ja seesamijauhoista leivotut korppunne, ja itse olen teille antanut määräämänne valkoiset pisarat.