— Minä tarvitsen ensimäisen viattoman olennon, jonka voit saada käsiisi, miehen tai naisen, saman tekevä. Kuitenkin olisi nainen parempi; olen saanut sen selville tutkiessani sukupuolten keskinäisiä suhteita. Riennä siis hankkimaan se minulle, sillä minulla on enää vain kahdeksan päivää aikaa.
— Hyvä on, mestari, — sanoi Balsamo, — minä yritän, minä etsin.
Uusi salama, edellistä peloittavampi, leimahti vanhuksen silmistä.
— Sinä yrität, — sinä etsit, — huudahti hän, — vai siinä on vastauksesi! Sitä minä odotinkin, enkä tiedä, miksi sitä ihmettelen. Ja mistä asti, kurja toukka, luotu puhuu tuolla tavoin luojalleen? Haa, sinä näet minut voimatonna, näet minut maahan painuneena, kuulet minun rukoilevan ja olet kyllin hupsu luulemaan, että olen jätettynä sinun armoillesi! Totteletko vai etkö, Akharat? Älkööt silmäsi ilmaisko hämmennystä tai valhetta: sillä minä näen sydämeesi ja luen sen aivoitukset, minä tuomitsen sinut ja vainoon sinua.
— Mestari, — vastasi Balsamo, — olkaa varuillanne; vihastumisenne voi teitä vahingoittaa.
— Vastaa, vastaa!
— En voi sanoa mestarilleni muuta kuin mikä on totta; minä koetan hankkia teille, mitä haluatte, jos voin tehdä sen tarvitsematta meitä molempia vahingoittaa, kenties syöstä turmioon. Minä etsin henkilöä, joka myy teille tarvitsemanne olennon; mutta minä en ota rikosta päälleni. Siinä on kaikki, minkä voin teille sanoa.
Hyvin tunnontarkkaa, — vastasi Althotas katkerasti nauraen.
— Niin on asia, mestari, — sanoi Balsamo.
Althotas teki niin voimakkaan ponnistuksen, että hän tukemalla käsivarsiaan tuolinsa sivunojiin nousi aivan pystyyn.