— Totteletko vai etkö? — tivasi hän.
— Kyllä, mestari, jos sellaisen tapaan; jos en, niin en.
— Siis sinä saatat minut kuolemalle alttiiksi, kurja. Sinä säästät kolme pisaraa sellaisen likaisen ja mitättömän eläimen verta, jonka minä tarvitsen, syöstäksesi minunlaiseni täydellisen olennon iäisyyden pohjattomaan kuiluun. Kuule, Akharat, minä en pyydä sinulta enää mitään, — virkkoi vanhus hirvittävästi hymyillen. — Ei, minä en pyydä sinulta yhtään mitään; minä odotan. Mutta ellet minua tottele, toimitan asiani itse; jos sinä jätät minut, autan itse itseäni. Olet kuullut sanani, eikö totta? Mene nyt!
Vastaamatta mitään tähän uhkaukseen Balsamo järjesti vanhukselle kaiken, mitä hän tarvitsi, asetti hänen ulottuvilleen juomaveden ja ruuan, sanalla sanoen huolehti kaikesta niinkuin valpas palvelija olisi huolehtinut isäntänsä, harras poika isänsä mukavuudesta Sitten hän syventyen toisellaiseen ajatukseen kuin se, mikä Althotasta kiusasi, päästi laskuoven mennäkseen alas, eikä huomannut, miten vanhuksen pilkallinen katse seurasi häntä melkein yhtä kauaksi kuin hänen ajatuksensa ja sydämensä riensi.
Althotas hymyili yhä häijysti kuin paholainen, kun Balsamo jälleen seisoi Lorenzan edessä, joka vielä nukkui.
27.
Taistelu.
Täällä pysähtyi Balsamo, sydän tuskallisten mietteiden täyttämänä.
Sanomme tuskallisten, emmekä enää rajujen.
Kohtaus, joka hänellä oli ollut Althotaan kanssa, oli ehkä osoittamalla hänelle kaiken inhimillisen katoavaisuuden kokonaan karkoittanut hänen vihansa. Hän johti tässä mieleensä sen filosofin menettelytavan, joka itsekseen luki koko kreikkalaisen kirjaimiston ennenkuin kuunteli synkän jumaluusolennon ääntä, joka oli ollut Akhilleen neuvonantaja.