Seisottuaan hetkisen kylmänä ja mykkänä sohvan edessä, jolla Lorenza lepäsi, hän virkkoi itsekseen:
"Tässä olen murheellisena, mutta päättäväisenä ja selvään katsellen tilannetta. Lorenza vihaa minua, Lorenza on uhannut minut kavaltaa, on minut jo kavaltanutkin; salaisuuteni ei enää kuulu minulle, olen jättänyt sen tuon naisen käsiin, joka siroittelee sen taivaan tuulille. Minä muistutan kettua, joka pyydyksen teräsleuoista on pelastanut ainoastaan säärensä luunikamat, mutta jättänyt jälkeensä lihan ja nahan, joten metsästäjä huomenna voi sanoa: 'Kettu on tarttunut rautoihin, elävänä tai kuolleena tunnen sen jälleen.'
"Ja tähän äärettömään onnettomuuteeni, onnettomuuteen, jota Althotas ei voi käsittää ja jota siitä syystä en ole hänelle kertonutkaan, tähän onnettomuuteeni, joka särkee kaikki toiveeni onnesta tässä maassa ja siis myöskin tässä maailmassa, sillä maailman sieluna on Ranska, — tähän onnettomuuteeni on syynä tuo nukkuva olento, tuo kaunis kuvapatsas, joka niin hellästi hymyilee. Tätä synkkää enkeliä saan kiittää häpeästä ja häviöstä, kunnes hän vielä aiheuttaa minulle vankeuden, karkoituksen ja kuoleman.
"Siis", jatkoi hän kiihtyen, "pahan summa on kohonnut hyvän summaa suuremmaksi, ja Lorenza on minulle vahingollinen.
"Oi, käärme viehättävine renkainesi, jotka tukahduttavat; sinun kultainen kaulasi on täynnä myrkkyä! Nuku siis, sillä herättyäsi minun täytyy sinut tappaa!"
Ja kaameasti hymyillen Balsamo lähestyi verkalleen nuorta naista, jonka raukeat silmät kohosivat hänen puoleensa sitä mukaa kuin hän tuli lähemmäksi, niinkuin auringonkukkasten; ja kiertojen terät avautuvat nousevan päivän ensi säteistä.
"Oi", sanoi Balsamo, "minun täytyy kuitenkin iäksi sulkea; nuo silmät, jotka tällä hetkellä katselevat minua niin hellästi, nuo kauniit silmät, jotka välähtelevät vihan salamoista heti kun ne eivät enää uhu rakkautta".
Lorenza hymyili lempeästi, näyttäen kaksi riviä siroja, valkoisia, helmenhohtavia hampaita.
"Mutta surmatessani sen, joka minua vihaa", jatkoi Balsamo väännellen käsiään, "surmaan myöskin sen, joka minua rakastaa!"
Ja hänen sydämensä täytti syvä suru, johon omituisesti yhdistyi epämääräinen halu.