"Ei", mutisi hän, "ei; olen vannonut turhaan. Olen turhaan uhannut, minulla ei koskaan olisi rohkeutta häntä tappaa; ei, hän saapi elää, mutta hän elää enää milloinkaan heräämättä; hän elää sitä keinotekoista elämää, joka on hänen onnensa, kun sitävastoin todellinen elämä syöksee hänet epätoivoon. Jospa voisin tehdä hänet onnelliseksi! Mitäpä muusta väliä… hänellä pitää tästälähin oleman vain yksi olotila, se jonka minä hänelle luon, se jonka aikana hän minua rakastaa, se jossa hän tällä hetkellä elää."
Ja hän vastaanotti hellin katsein Lorenzan lemmekkään silmäyksen, samalla kun hän verkalleen laski kätensä hänen päänsä päälle.
Tällä hetkellä Lorenza, joka näkyi lukevan Balsamon ajatukset kuin avoimesta kirjasta, huokasi pitkään, nousi hiljaa ja tuli unen viehättävällä verkallisuudella kietomaan valkoiset, pehmeät käsivartensa Balsamon kaulaan, niin että hänen tuoksuva hengityksensä hipaisi kahden sormen leveyden päästä tämän huulia.
"Oi ei, ei!" huudahti Balsamo laskien kätensä polttavalle otsalleen ja häikäistyneille silmilleen. "Ei, tämä päihdyttävä elämä tekisi minut mielipuoleksi; minä en voisi aina vastustaa, ja tämän kiusaavan demoonin, tämän viettelevän sireenin tähden kunnia, voima ja kuolemattomuus pääsisivät käsistäni. Ei, ei, hän herää, minä tahdon niin, se on välttämätöntä."
Suunniltaan hurmaantuneena työnsi Balsamo kiivaasti takaisin Lorenzan, joka irroittui hänestä ja liehuvan hunnun lailla, kuin varjo, kuin kevyt lumihahtuva putosi sohvalle. Taitavinkaan keimailijatar ei olisi voinut valita hurmaavampaa asentoa rakastajansa silmille tarjotakseen.
Balsamolla oli vielä voimaa peräytyä jokunen askel; mutta Orfeuksen tavoin hän palasi, Orfeuksen tavoin hän oli hukassa!
"Jos hänet herätän", ajatteli hän, "kamppailu alkaa uudestaan; jos hänet herätän, hän surmaa itsensä tai surmaa minut tai pakoittaa minut hänet surmaamaan. Ylipääsemätön kuilu, kuilu!
"Niin, tämän naisen kohtalo on määrätty, olen lukevinani sen
tulikirjaimilla piirrettynä: kuolema, rakkaus!… — Lorenza,
Lorenza, sinut on sallimus määrännyt rakastamaan ja kuolemaan!
Lorenza, Lorenza, minun käsissäni on elämäsi ja rakkautesi!"
Vastauksen asemesta hurmaajatar nousi, astui suoraan Balsamon luo, lankesi hänen jalkojensa juureen ja katseli häntä unen ja intohimoisen kaipauksen sumentamilla silmillä; hän tarttui Balsamon käteen ja painoi sitä sydäntään vasten.
— Kuolema, — kuiskasi hän kostein ja hohtavin huulin, jotka muistuttivat juuri merestä nostettua korallia, — kuolema, mutta rakkaus!