Ja nostaen Lorenzan ylös hän paljasti huohottavan povensa, jota vasten Lorenza painautui niin tiukasti kuin muratti kiertyy tammen runkoon.
28.
Rakkaus.
Uusi elämä oli alkanut Balsamolle, tälle toimeliaalle, levottomalle ja moninaiselle luonteelle näihin asti tuntematon elämä.
Kolmena viime kuluneena päivänä häntä ei enää ollut vaivannut vihastuminen, ei pelko, ei mustasukkaisuuden puuskat; näinä kolmena päivänä hän ei enää ollut kuullut puhuttavan politiikasta, ei salaliitoista eikä juonittelijoista. Lorenzan vierellä, jota hän ei ollut hetkeksikään jättänyt, hän oli unohtanut koko maailman. Tämä kummallinen, ääretön rakkaus, joka tavallaan leijaili ihmiskunnan yläpuolella, tämä päihdyttävä ja salaperäinen rakkaus, tämä aavemainen rakkaus — sillä hän ei voinut kätkeä itseltään, että hän yhdellä ainoalla sanalla voisi muuttaa hempeän lemmikkinsä leppymättömäksi viholliseksi, — tämä luonnon selittämättömän oikun tai tieteen avulla vihalta riuhtaistu rakkaus vaivutti Balsamon onnellisuuteen, joka samalla kertaa sekä huumasi että päihdytti.
Useammin kuin kerran näinä kolmena päivänä Balsamo herätessään rakkauden uinuttavasta horroksesta katseli alati hymyilevää, alati haltioitunutta rakastettuaan; sillä tästälähin hän hänelle luomassaan olotilassa antoi tämän hurmaantuneena levätä keinotekoisesta elämästään yhtä valheellisessa unessa. Ja kun Balsamo näki hänet tyynenä, lempeänä ja onnellisena ja kuuli hänen mainitsevan häntä mitä hellimmillä nimillä ja ääneen unelmoivan salaperäisestä hekumastaan, niin useammin kuin kerran hän kysyi itseltään, eikö Jumala ollut suuttunut tähän uuden ajan jättiläiseen, joka muinaisten titaanien tavoin oli koettanut ryöstää häneltä salaisuutensa; hän kysyi, eikö tämä ollut lähettänyt Lorenzalle ajatusta pettää hänet valheella, jotta voisi tuuditella hänen valppautensa uneen ja sitten paeta palatakseen ainoastaan kostavana raivottarena.
Näinä hetkinä Balsamo epäili tiedettään, jonka hän oli saanut muinaisaikojen taruperintönä, mutta josta hänellä oli ainoastaan esimerkkejä todistuksina.
Pian tämä lakkaamatta leimuava rakkaus ja hyväilyjen jano hänet kuitenkin rauhoitti.
"Jos Lorenza teeskentelisi", tuumi hän, "jos hänen tarkoituksenaan olisi minua paeta, hän etsisi tilaisuuksia lähettää minut pois, keksisi verukkeita jäädäkseen yksin; mutta kaukana siitä, hänen käsivartensa kietovatkin minut alati kuin avaamaton kahle, hänen polttava katseensa sanoo minulle aina: 'älä mene', hänen suloinen äänensä kuiskaa minulle yhäti: 'jää!'"
Silloin Balsamo sai takaisin uskon itseensä ja tieteeseensä.