— Se kelpaa tosiaan tekosyyksi. Sinulla on se kirje?
— Niin.
— Anna se minulle.
Taverney veti kirjeen nuttunsa taskusta ja ojensi sen herttualle, suositellen hänelle rohkeutta ja varovaisuutta samalla kertaa.
Tuli ja vesi! — huudahti Richelieu. — Kyllä me nähtävästi menettelemme järjettömästi. Mutta saman tekevä, kun viini on laskettu, täytyy se myöskin juoda.
Hän soitti kelloa.
— Tahdon pukeutua, ja valjastuttakaa vaununi, — käski herttua. Sitten kääntyen Taverneyhin: — Aiotko viipyä niin kauan kuin pukeudun, parooni? — kysyi hän levottomin ilmein.
Taverney ymmärsi, että hän kovin pahoittaisi ystäväänsä, jos myöntäisi.
— En, paras toveri, se on mahdotonta, — sanoi hän; — minulla on jotakin toimitettavaa kaupungilla. Mainitse minulle kohtauspaikka missä vain.
— No linnassa sitten.