— Olkoon menneeksi, linnassa.
— On muuten välttämätöntä, että sinäkin näkisit hänen majesteettinsa.
— Luuletko niin? — virkkoi Taverney ihastuneena.
— Minä vaadin sitä; tahdon, että omin silmin vakuuttaudut lupaukseni täyttämisestä.
— Enhän minä sitä epäile; mutta kun kerran tahdot…
— Sopiihan se sinulle yhtä hyvin, häh?
— Kyllä, totta puhuen.
— No, odota minua sitten lasiparvekkeella kello yhdeltätoista sillävälin kun käyn hänen majesteettinsa luona.
— Olkoon niin, hyvästi!
— Ei mitään kaunaa, paras parooni, — sanoi Richelieu, viimeiseen asti tahtoen välttää hankkimasta itselleen vihollista miehestä, jonka mahti vielä oli tuntematon.