Richelieu puolestaan käsittikin varsin hyvin, että kiukku kohdistui häneen. Mutta kun hän oli saapunut varmassa aikomuksessa tarpeen tullen esille loihtiakseen kaiken tämän suuttumuksen, jotta saisi vakavan selityksen, hän muutti rintamaa, kuten oli tehnyt Fontenoyn luona, ja asettui paikalle, minkä kautta kuninkaan oli kuljettava työhuoneeseensa.
Kun kuningas ei enää nähnyt marskia, hän alkoi vapaasti ja ystävällisesti keskustella. Hän pukeutui, ehdotti metsästysretkeä Marlyyn ja neuvotteli kauan serkkunsa kanssa; sillä Condén prinsseillä on aina ollut suuri maine taitavina metsästäjinä.
Mutta sillä hetkellä, kun hän kaikkien muiden poistuttua oli menossa työhuoneeseensa, hän huomasi Richelieun miellyttävässä asennossa valmistelevan tenhoavinta kumarrusta, mikä oli nähty Lauzunin ajoista asti, ja hän, kuten muistamme, tervehti ylen mestarillisesti. Ludvig XV pysähtyi melkein hämillään.
— Vielä täällä, hra de Richelieu? — sanoi hän.
— Niin, sire, valmiina teidän majesteettinne palvelukseen.
— Mutta ettekö sitten lähde Versaillesista?
— Neljänkymmenen vuoden aikana, sire, olen harvoin poistunut täältä muuten kuin teidän majesteettinne asioissa.
Kuningas pysähtyi aivan marskin eteen.
— Antakaahan kuulla, — virkkoi hän, — teillä on minulle jotakin asiaa, eikö niin?
— Minullako, sire? — sanoi Richelieu hymyillen. — Mitä se olisi?