— Sillä tosiaankin, — jatkoi marski näpäyttäen nuuskan hiukkaset röyhelöstään, — kuningas on kaikesta päättäen jättänyt sen pikkuneidin.
— Herttua, — vastasi rouva Dubarry, — vakuutan teille, etten käsitä sanaakaan kaikista noista jutuistanne; ja olen varma, että kuningas, jos niistä hänelle kerrottaisiin, ei käsittäisi sen enempää.
— Todellako! — huudahti herttua.
— Niin juuri; ja sekä te että maailma tunnustatte minulle suurempaa kekseliäisyyttä kuin minulla on. Koskaan en ole tahtonut ärsyttää hänen majesteettinsa mustasukkaisuutta mainitsemillanne keinoilla.
— Kreivitär!
— Minä vakuutan.
— Kreivitär, täydellinen valtioviisaus — eikä ole taitavampia diplomaatteja kuin naiset, — täydellinen valtioviisaus ei koskaan tunnusta yrittäneensä viekkautta; sillä eräs politiikan perussääntö (kyllähän minä, joka olen ollut lähettiläänä, sen tunnen) sanoo: "Älä koskaan ilmaise muille keinoa, joka on sinulle kerran onnistunut, sillä se voi sinulle onnistua toisenkin kerran."
— Mutta, herttua…
— Keino on onnistunut, siinä kaikki. Ja kuningas on kovin suuttunut koko Taverneyn perheeseen.
— Kyllä te, herttua, — huudahti rouva Dubarry, — tosiaan otaksutte asioita tavalla, joka on teille aivan ominainen.