— Paraneminen olisi silloin luultavampaa, vaikka ei varmaa.
Balsamo loi lääkäriin kuvaamattoman, voitonriemuisen katseen ja asettui nuoren potilaan eteen, kohdaten katseellaan hänen peljästyneet ja kauhun tuskan jo sumentamat silmänsä.
— Nukkukaa, — käski hän ei ainoastaan suullaan, vaan katseellaankin, tahdollaan, verensä kaikella kuumuudella, ruumiinsa sähkön koko voimalla.
Tällä hetkellä ylikirurgi alkoi tunnustella kipeätä reittä ja osoittaa oppilaillensa vamman tavatonta vakavuutta. Mutta tästä Balsamon käskystä horjui istualleen kohonnut nuori mies hetkisen apulaisten käsivarsilla, pää vaipui, silmät sulkeutuivat.
— Hän voi pahoin, — virkkoi Marat.
— Ei, monsieur.
— Mutta ettekö näe, että hän menee tainnuksiin?
— Ei, hän nukkuu.
— Mitä, nukkuu?
— Niin.