— Kuka minä olen… mitä, monsieur?
— No, tuhat tulimaista, hänen rakastajansa, — sanoi lääkäri kärsimättömästi.
Filip astahti taaksepäin, laskien kätensä otsalleen ja käyden kalmankalpeaksi.
— Monsieur, — virkkoi hän, — olkaa varuillanne, te herjaatte sisartani!
— Sisartanne! Onko neiti Andrée de Taverney teidän sisarenne?
— On, monsieur, enkä luule sanoneeni mitään, joka olisi voinut aiheuttaa niin omituisen erehdyksen teidän puoleltanne.
— Anteeksi, monsieur, hetki, jonka olitte valinnut minua tavataksenne, salaperäinen ilmeenne minua puhutellessanne… sai minut luulemaan, otaksumaan, että vieläkin hellemmät tunteet kuin veljenrakkaus…
— Ah, paras tohtori, ei rakastaja eikä puoliso voisi rakasta sisartani hartaammin kuin minä.
— Hyvä; sitten kyllä käsitän, että otaksumani teitä loukkasi, ja esitän teille siitä anteeksipyyntöni. Sallitteko minun nyt, monsieur…? — Ja lääkäri aikoi kulkea edelleen.
— Tohtori, — tivasi Filip, — pyydän, älkää jättäkö minua ensin rauhoittamatta minua sisareni tilan suhteen.