— Näetkö jonkun salaisuuden silmistäni? — jatkoi hän.
— Näen, minä näen niistä yhden, — virkkoi Filip. — Andrée, sinä rakastat jotakuta.
— Minäkö? — huudahti tyttö niin luonnollisella kummastuksella, että taitavinkaan näyttelijätär ei koskaan olisi voinut matkia äänensävyä, millä hän tämän ainoan sanan lausui. — Sitten hän naurahti: — Minäkö rakastaisin jotakuta? — sanoi hän.
— No sitten joku rakastaa sinua?
— Sitä pahempi hänelle tosiaankin; sillä kun tuo tuntematon henkilö ei koskaan ole minulle näyttäytynyt eikä siis koskaan ole tunnustanut tunteitaan, on se aivan hukkaan heitettyä rakkautta.
Kun Filip näki sisarensa näin avomielisesti nauravan ja laskevan leikkiä tästä asiasta, kun hän näki hänen silmiensä kirkkaan taivaansinen ja hänen olemuksensa puhtaan vilpittömyyden, kun hän tunsi Andréen sydämen tasaisesti sykkivän omaansa vasten, hän sanoi itsekseen, että kuukauden poissaolo ei voinut aiheuttaa sellaista muutosta nuhteettoman tytön luonteessa. Hän päätti, että Andrée-parkaa arvottomasti epäiltiin ja että tiede valehteli. Hän myönsi tohtori Louis'n puolustukseksi, että tämä ei tuntenut Andréen siveellisyyttä ja yleviä vaistoja, vaan saattoi otaksua hänet kaikkien noiden ylhäisön tyttöjen kaltaiseksi, jotka huonojen esimerkkien viehättäminä tai turmeltuneen veren ennenaikaisessa kiihkeydessä uhrasivat neitsyytensä kaipauksetta, jopa kunnianhimottakin.
Vielä yksi katse Andréelta, ja Filip varmistui lääkärin erehdyksestä. Ja tässä vakaumuksessaan hän tunsi itsensä niin onnelliseksi, että syleili sisartaan niiden marttyyrien tapaan, jotka julkisesti tunnustivat neitsyt Marian koskemattoman puhtauden, samalla kun he tunnustivat uskovansa hänen jumalalliseen poikaansa.
Hänen mielipiteittensä täten horjuessa Filip kuuli portailta tohtori Louis'n askeleet, sillä tämä oli ollut uskollinen tekemälleen lupaukselle.
Andrée säpsähti; kaikki tuntui hänelle yllättävältä hänen ase massaan tällä hetkellä.
— Kuka sieltä tulee? — kysyi hän.