Gilbert oli niitä skeptikkoja, jotka eivät mitään usko; vähän hän välitti ihmisistä ja Jumalasta, mutta tieteen hän tunnusti jumalakseen ja julisti sen kaikkivaltaa. Oli hetkiä, jolloin Gilbert olisi kieltänyt korkeimman olennon kaikkinäkeväisyyden, mutta hän ei koskaan olisi epäillyt lääkärin pätevyyttä. Tohtori Louis'n saapuminen Andréen luo oli isku, josta Gilbertillä ei ollut miehuutta nousta.
Hän riensi kammioonsa, keskeyttäen kaiken työn ja kuurona kuin kuvapatsas esimiestensä käskyille. Siellä hän verho-pahasen takana, jonka hän tilapäisesti oli ripustanut ikkunaansa peittääkseen vakoiluaan, teroitti kaikki aistinsa kuullakseen jonkun sanan, nähdäkseen jonkun liikkeen, joka ilmaisisi hänelle lääkärintutkinnon tuloksen.
Mutta hän ei saanut mitään selville. Hän huomasi vain kerran dauphinen kasvot tämän lähestyessä ikkunaa katsahtaakseen ruutujen lävitse pihaan, jota hän ehkä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Myöskin saattoi hän eroittaa tohtori Louis'n, joka tuli avaamaan tämän ikkunan laskeakseen hiukan ilmaa huoneeseen. Mutta keskustelusta Gilbert ei kuullut mitään, kasvojen väreitä hän ei nähnyt; paksu sälekaihdin oli laskettu alas, ja se peitti ikkunan ja esti hänet näkemästä, mitä sisällä tapahtui.
Voimme kuvitella nuoren miehen tuskan. Lääkäri oli terävillä ilveksensilmillään keksinyt salaisuuden. Myrskyn täytyi puhjeta, ei kylläkään heti, sillä Gilbert otaksui syystä, että dauphinen läsnäolo olisi esteenä, mutta se puhkeaisi heti isän ja tyttären välillä, sitte kun molemmat vieraat henkilöt olivat poistuneet.
Huumaantuneena tuskasta ja levottomuudesta Gilbert survaisi usean kerran päänsä ullakkokamarinsa seiniin.
Hän näki hra de Taverneyn tulevan ulos kruununprinsessan seurassa; lääkäri oli jo aikaisemmin lähtenyt.
"Selittely tapahtuu hra de Taverneyn ja dauphinen välillä", ajatteli hän.
Parooni ei palannut tyttärensä luo. Andrée jäi yksikseen huoneeseensa ja vietti aikansa sohvalla, milloin lukemalla, mutta kouristukset ja päänkipu pakoittivat hänet keskeyttämään, milloin niin syvissä mietteissä ja niin omituisen turtuneena, että Gilbert otaksui sitä haltioitumiseksi, kun hän vilahdukselta sai kurkistetuksi kaihtimen taakse, jota tuuli toisinaan kohautteli.
Väsyneenä kärsimyksistä ja mielenliikutuksesta Andrée nukahti. Gilbert käytti hyväkseen tätä väliaikaa mennäkseen ulos kuuntelemaan huhuja ja tekemään havaintoja.
Tämä aika oli hänelle kallisarvoinen niiden mietiskelyjen vuoksi, joita hän nyt ehti tehdä. Vaara oli niin uhkaava, että sitä oli vastustettava nopealla, sankarillisella päätöksellä. Tämä oli ensimäinen tukikohta, josta hänen juuri terävyytensä vuoksi epävakaa henkensä jälleen sai joustavuutta ja lepoa.