Mutta Balsamon kehoituksen kuullessaan sairas hymyili ja alkoi laulaa soinnukkaasti, verkalleen, haltioittuneena kuin rakastaja tai runoilija:
Hei, terve, suola vaahtopää, ja lampi, taivaan kuvastin, ja turve, joka lämmittää kotoista takkaa iltasin!
Isälle laulan, vaimollein,
ja muistan lapsiain, —
jo äidin armaan multaan vein,
tuon hälle kukkiain.
Oi terve teille! Kotihin on matka, päättyi työ, siell' olla mun on suloisin, kun levon hetki lyö!
Sääri putosi vuoteelle potilaan yhä laulaessa.
5.
Sielun olemus.
Jokainen katseli potilasta kummastellen, lääkäri ihaillen. Joukossa oli niitäkin, jotka sanoivat, että molemmat olivat hulluja Marat välitti tämän otaksuman Balsamolle kuiskaamalla hänen korvaansa.
— Mies parka on pelosta menettänyt tajunsa, — virkkoi hän; — senvuoksi hän ei enää kärsi.
— Sitä en usko, — vastasi Balsamo, — ja kaukana siitä, että hän ei olisi täydessä tajussaan, olen varma, että hän kysyessäni ilmoittaisi meille kuolinpäivänsä, jos hänen on kuoltava, tai toipumiskautensa pituuden, jos hän jää henkiin.