Välikysymyksen aikana Balsamo unestaan herätetyn ihmisen lailla karkoitti toisen toisensa perästä mielestään ne synkät ajatukset, jotka hänen sieluaan ahdistivat.
— Monsieur, — sanoi hän, — teidän ei todellakaan olisi pitänyt palata tähän asiaan ja täten lakkaamatta haastaa riitaa kanssani. Tulin tänne myöntyväisyydestä ja osanotosta teitä kohtaan; sen te näytätte unohtavan. Te olette nuori, olette upseeri, olette tottunut puhumaan käskevästi käsi miekan ponnessa; kaikki tuo johdattaa teidät vääriin päätelmiin vakavissa tiloissa. Tein siellä kotonani enemmän kuin minun olisi pitänyt tehdä vakuuttaakseni teitä ja saadakseni teiltä hiukan lepoa. Te aloitatte uudestaan; olkaa varuillanne, sillä jos te väsytätte minut, minä vaivun omien surujeni syvänteeseen, surujen, joiden rinnalla teidän, sen vannon, ovat vain lapsenleikkiä. Ja kun minä niihin siten uinun, voi sitä, joka minut herättää. — En ole käynyt sisarenne huoneessa, siinä kaikki, mitä voin teille sanoa. Sisarenne itse omasta alotteestaan, jossa, sen myönnän, minun tahtoni näytteli suurta osaa, tuli puutarhaan minua tapaamaan.
Filip teki liikkeen, mutta Balsamo hillitsi hänet.
— Lupasin teille todistuksen, — jatkoi hän, — sen teille annan. Nytkö heti? Olkoon niin! Menkäämme Trianoniin mieluummin kuin hukkaamme aikaa joutaviin. Vai tahdotteko odottaa? Odottakaamme sitten, mutta äänettöminä ja kiistelemättä, jos suvaitsette.
Sanottuaan tämän ilmeellä, jonka lukijamme hänessä tuntevat, Balsamo sammutti silmiensä hetkellisen tulen ja vaipui jälleen mietteisiinsä. Filip murahti kuin puremaan aikova peto, mutta sitten hän äkkiä muutti asentoa ja ajatuksiaan.
"Tuo mies", tuumi hän, "on saatava vakuutetuksi tai taltutettava jonkinlaisella etevämmyydellä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole mitään keinoa hänen hillitsemisekseen tai vakuuttamisekseen; olkaamme kärsivällisiä."
Kun hänelle kuitenkin kävi mahdottomaksi pysyä kärsivällisenä Balsamon vieressä, hän hyppäsi alas vaunuista ja alkoi harppailla viheriöitsevällä lehtokujalla, jolle vaunut olivat pysähtyneet.
Kymmenen minuutin päästä Filip tunsi, että hänelle oli mahdotonta kauemmin odottaa. Hän piti siis parempana avauttaa ristikkoportin ennen määräaikaa epäluulojen herättämisen uhallakin.
"Sitäpaitsi", mutisi Filip, viihtyen ajatuksesta, joka jo useamman kerran oli juolahtanut hänen mieleensä, "mitäpä epäluuloja voi portinvartijassa syntyä, jos sanon hänelle sisareni terveydentilan minua siinä määrin huolestuttaneen, että kävin Pariisissa lääkäriä noutamassa, tuodakseni hänet tänne heti päivän valjettua?"
Hyväksyttyään tämän ajatuksen, jonka hänen halunsa sen toteuttamiseen pian sai näyttämään aivan vaarattomalta, hän riensi vaunujen luo.