Andréen kasvot ilmaisivat mitä syvintä tuskaa.
— Sanokaa, kuka se mies on, — käski Balsamo, — minä tahdon!
— Kuningas, — kuiskasi Andrée, — se on kuningas. Filipiä pöyristytti.
— Ah, — jupisi Balsamo, — sitä aavistinkin!
— Hän lähestyy minua, — jatkoi Andrée, — puhuu minulle, sulkee minut syliinsä, suutelee minua. Oi, veljeni, veljeni!
Isoja kyyneleitä vierähti Filipin poskille, samalla kun hän kädellään puristi Balsamon antaman miekan kahvaa.
— Puhukaa, puhukaa! — jatkoi kreivi yhä käskevämmällä äänellä.
— Oi, mikä onni! Hän hätääntyy… pysähtyy… katselee minua… säikähtyy… rientää pois… Andrée on pelastettu!
Henkeään pidätellen Filip kuunteli jokaista sanaa sisarensa huulilta.
— Pelastettu! Andrée pelastettu! — toisti hän koneellisesti.