— Hän siis tulee mukaamme?
— Isäkö? Oh, se on mahdotonta, mahdotonta! Vain me kaksi, Andrée, teemme toisillemme seuraa, sen sinulle sanon.
— Voi, kuinka säikähdytät minua, ystäväni! Kuinka peloitat minua, veljeni! Kuinka minä kärsin, Filip!
— Jumala ohjaa kaiken, Andrée, — sanoi nuori mies. Rohkeutta siis! Minä riennän tohtorin puheille; se, mikä sinut tekee sairaaksi, on ikävöimisesi takaisin Taverneyhin, jonka ikävöimisen olit salannut hänen korkeudeltaan dauphinelta. Kas niin, olehan vahva, sisareni; on kysymys meidän molempien kunniasta.
Ja Filip, joka oli tukehtumaisillaan, riensi syleilemään sisartansa.
Sitten hän otti miekkansa, jonka oli pudottanut lattialle, pisti
sen vapisevin käsin takaisin huotraan ja kiirehti portaita alas.
Neljännestuntia myöhemmin hän kolkutti tohtori Louis'n portille.
Hovin oleskellessa Versaillesissa tämä asui koko ajan Trianonissa.
48.
Tohtorin pieni puutarha.
Tohtori Louis, jonka portille jätimme Filipin, käveli pienessä, jokaiselta neljältä sivultaan korkean kiviaidan ympäröimässä puutarhassaan, joka ennen oli kuulunut vanhalle Ursula-nunnien luostarille. Tämä luostari oli nyttemmin muutettu rehuaitaksi kuninkaan henkivartioston rakuunain hevosia varten.
Kävellessään tohtori Louis luki korjausarkkia uuteen, parhaillaan painattamaansa teokseen ja kumartui tuon tuostakin nykäisemään käytävältä jalkojensa edestä tai sitä reunustavilta kukkasaroilta oikealta ja vasemmalta rikkaruohoja, jotka loukkasivat hänen sopusuhtaisuus- ja järjestysvaistoaan.