— Eikö mitään?
— Ei.
— Ja kuitenkin tuntuu minusta kuin olisin ollut hupsuna; kuin olisin nähnyt unta!
— Nähnyt unta? Ja mistä sinä uneksuit, rakkahin Andrée?
— Oi, tohtori Louis, tohtori Louis, veljeni!
— Andrée, — huudahti Filip puristaen hänen kättään, sinä olet puhdas kuin päivän valo! Mutta kaikki syyttää sinua, kaikki uhkaa sinulle turmaa. Meillä on yhteinen kauhea salaisuus säilytettävänämme. Minä menen tapaamaan tohtori Louista pyytääkseni häntä sanomaan madame la dauphinelle, että sinä riudut voittamattomasta koti-ikävästä ja että ainoastaan oleskelu Taverneyssä voi sinut parantaa. Sitten matkustamme yhdessä joko Taverneyhin tai johonkin muuhun maailman kolkkaan elääksemme kahden erillämme kaikesta muusta maailmasta, rakastaen toisiamme, lohduttaen toisiamme…
— Mutta, veli, — virkkoi Andrée, — jos minä olen niin puhdas kuin sanot…?
— Rakas Andrée, selitän sinulle sitten tuon kaiken. Valmistaudu sillävälin matkalle.
— Entä isämme?
— Isämme, — sanoi Filip synkkänä, — isämme, se asia kuuluu minulle, minä ilmoitan hänelle.