— Oh, tarkoitatte salaisuutta?
— Kreivi…
— Se on tarpeeton kehoitus, ensiksikin, koska olen kunnon mies, ja toiseksi, koska olen päättänyt, etten enää ole missään tekemisissä ihmisten kanssa, ja siis unohdan heidät ja heidän salaisuutensa. Silti saatte luottaa minuun, monsieur, jos joskus voisin olla teille hyödyllinen. Mutta ei, minä en enää kelpaa mihinkään, minä en enää merkitse mitään täällä maan päällä. Hyvästi, monsieur!
Ja kumartaen Filipille Balsamo katsahti vielä kerran Andréehen, jonka pää riippui taaksepäin osoittaen mitä suurinta tuskaa ja väsymystä.
"Oi tiede", mutisi hän, "niin paljon uhreja armottoman tuloksen tähden!"
Ja niin hän läksi.
Samassa suhteessa kuin hän etääntyi Andrée toipui. Hän kohotti lyijynraskaan päänsä ja katsellen veljeään kummastuneilla silmillään virkkoi:
— Oi Filip, mitä täällä on tapahtunut?
Filip hillitsi nyyhkytyksen, joka oli hänet tukehduttaa, ja sanoi sankarillisesti hymyillen:
— Ei mitään, sisareni.