Mutta tällä hetkellä onneton katsahti itseensä; hän näki vuoteen täynnä verta, näki silvotun reitensä. Hän parahti, ja tällä kertaa hän todella pyörtyi.
— Kyselkää häneltä nyt, — sanoi Balsamo kylmästi Marat'lle, — niin näette, vastaako hän.
Sitten hän vei ylikirurgin huoneen nurkkaan, sillä välin kun sairaanhoitajat nostivat onnettoman nuoren miehen takaisin vuoteeseensa.
— Monsieur, — virkkoi Balsamo, — te kuulitte, mitä potilas-raukkanne sanoi?
— Kyllä, monsieur, että hän tulee terveeksi.
— Hän sanoi muutakin; hän sanoi, että Jumala säälisi häntä ja toimittaisi hänelle, millä elättäisi vaimoaan ja lapsiaan.
— Niin?
— Niin, monsieur, hän puhui totta tässä niinkuin muussakin. Mutta ryhtykää te armeliaisuuden välittäjäksi potilaanne ja Jumalan välillä. Tässä on noin kahdenkymmenentuhannen livren arvoinen timantti; kun näette potilaanne parantuneeksi, te myytte sen ja annatte hänelle rahat. Mutta koska sielulla, niinkuin oppilaanne hra Marat varsin järkevästi sanoi, on suuri vaikutus; ruumiiseen, sanokaahan Havardille heti hänen toinnuttuaan, että hänen ja hänen lastensa tulevaisuus on turvattu.
— Mutta, monsieur, — sanoi ylikirurgi epäröiden ottaa Balsamon hänelle tarjoamaa sormusta, — ellei hän paranekaan?
— Hän paranee!