Tänä syyskuun 15. p:nä 1771.
Balsamo kumarsi tohtorille, otti kuitin ja lähti Marat'n seuraamana.
— Unohdatte päänne, — virkkoi Balsamo, jolle nuoren kirurgianoppilaan hajamielisyys tuotti voitonriemua.
— Ah, se on totta, — sanoi tämä ja palasi ottamaan kaamean taakkansa.
Kadulle päästyään he molemmat astelivat hyvin rivakasti, virkkamatta toisilleen sanaakaan. Kun olivat tulleet Cordeliers-kadulle, he nousivat yhdessä ullakkokamariin johtavia jyrkkiä Portaita.
Ovenvartijattaren majan edessä, jos loukko, missä tämä asui, sellaista nimeä ansaitsikaan, Marat, joka ei ollut unohtanut kellonsa katoamista, oli pysähtynyt kysymään Grivette-matamia. Seitsen- tai kahdeksanvuotias laiha, hintelä ja näivettynyt poika oli vastannut kirahtavalla äänellään:
— Äiti on mennyt ulos; hän sanoi, että jos herra tulisi kotiin, niin antaisin teille tämän kirjeen.
— Ei, pikku ystäväni, — vastasi Marat, — käske häntä itseänsä se minulle tuomaan.
— Hyvä on, monsieur.
Marat ja Balsamo olivat astuneet edelleen.