— Ah, — virkkoi Marat osoittaen tuolia Balsamolle ja itse vaipuen jakkaralle, — näen mestarin tuntevan ihania salaisuuksia!
— Se johtuu siitä, että lienen tutkimuksissa tunkeutunut muita syvemmälle luonnon ja Jumalan arvoituksiin, — vastasi Balsamo.
— Oh, — huudahti Marat, — miten tiede todistaakaan ihmisen kaikkivallan ja miten ylpeä täytyy olla ihmisyydestään!
— Se on totta, ja siitä, että on lääkäri, olisi teidän lisättävä.
— Myöskin olen ylpeä teistä, mestari, — sanoi Marat.
— Ja kuitenkin, — vastasi Balsamo hymyillen, — minä olen ainoastaan sielujen lääkäri.
— Oh, älkäämme puhuko siitä, monsieur, aineellisilla keinoillahan te tyrehdytitte tuon haavoitetun miehen veren.
— Luulin, että kaunein lääkitykseni oli, kun estin hänet kärsimästä; mutta tehän vakuutittekin minulle hänen olleen hullu.
— Hetkisen hän kyllä sitä olikin.
— Ja mitä nimitätte hulluudeksi? Eikö se ole sielun irroittumista?