Kellastuneet lehdet värisivät puiden latvoissa; suurin osa niistä peitti jo Cours de la Reinen puistokäytäviä, ja tällä hetkellä autiot pallokentät verhosi paksu kerros näitä tuulessa tanssivia lehtiä.
Nuori mies oli Pariisin hyvinvoipien porvarien tapaan puettuna leveäliepeiseen nuttuun, polvihousuihin ja silkkisukkiin. Hänellä oli miekka vyöllä, ja hänen erittäin huoliteltu tukkalaitteensa ilmaisi, että hänen oli täytynyt kauan ennen aamunkoittoa antautua tukantekijän, tuon senaikuisen kauneuden tärkeimmän vaalijan, käsiin.
Siksipä Filip huomatessaan aamutuulen alkavan pörröttää hänen tukkalaitettaan ja puhallella pois hiusjauhetta loi tyytymättömän katseen Elysée-kenttien puistokadulle nähdäkseen, oliko joku tuolla ajotiellä liikennettä välittävistä vuokravaunuista jo saapunut.
Kauan hänen ei tarvinnut odottaa, kun vanhat, haalistuneet ja ränstyneet, laihan liinakkotamman vetämät ajopelit alkoivat kolista tiellä; ja ajurin valpas ja surullinen silmä tähtäili loitolle puiden sekaan etsiäkseen kyydittävää, niinkuin Aineias tähysteli laivojaan Tyrhenan-meren aallokoissa.
Filipin huomattuaan tämä mestariajaja rapsautti tammaansa niin tarmokkaasti ruoskalla, että vaunut pian ehtivät vaeltajan luo.
— Toimittakaa niin, — sanoi Filip, — että täsmälleen kello yhdeksältä olen Versaillesissa, niin saatte puoli écu'ta.
Kello yhdeksältä Filipillä oli todellakin dauphinen luona aamu-vastaanotto, jollaisia tämä vast'ikään oli alkanut antaa. Valppaana ja vapautuen kaikista hovitapojen laeista prinsessan oli tapana aamuisin tarkastaa Trianonissa teettämiään töitä. Ja kun hän vaelluksillaan tapasi anojia, joille oli luvannut puheillepääsyn, hän suoritti rivakasti keskustelut heidän kanssaan, aina harkitsevan tyynesti ja ystävällisesti, mutta silti arvokkaasti, jopa toisinaan ylväästikin, kun huomasi jonkun käsittävän hänen alentuvaisuutensa väärin.
Filip oli ensin päättänyt kulkea jalkaisin, sillä hänen täytyi noudattaa mitä ankarinta säästäväisyyttä; mutta itserakkaus tai ehkä vain se kunnioituksen tunne, jota kukaan sotilashenkilö ei koskaan unohda itseään kohtaan häntä ylhäisemmän henkilön edessä, oli pakoittanut nuoren miehen pukuansa säästääkseen tuhlaamaan päiväkauden talousrahat, jotta saapuisi Versaillesiin sopivassa asussa.
Filip aikoi kuitenkin palata jalkaisin. Kuten huomaamme, olivat patriisi Filip ja plebeiji Gilbert, vaikka vastakkaisilta suunnilta lähteneinä, kohdanneet toisensa portaitten samalla askelmalla.
Filip näki ahdistusta tuntevin sydämin tämän hänelle vielä niin lumotun Versaillesin, missä monet kultaiset ja ruusunväriset unelmat olivat häntä lupauksillaan tenhonneet. Hän näki särkynein sydämin Trianonin, joka muistutti hänelle hänen onnettomuuttansa ja häpeätänsä. Kellon yhdeksää lyödessä hän astui audienssikortillaan varustettuna sen pengermän vierustaa, joka oli aivan paviljongin edustalla.