Ja hän loi nuoreen mieheen vielä tutkivamman ja uteliaamman katseen.
Filip odotti kumartuneena.
— Hyvää huomenta, hra de Taverney, — virkkoi Marie-Antoinette. —
Kuinka voi neiti Andrée?
— Varsin huonosti, madame, — vastasi nuori mies; — mutta sisareni tulee hyvin iloiseksi tästä osanotosta, jonka teidän kuninkaallinen korkeutenne armossa hänelle suo.
Dauphine ei vastannut mitään. Hän oli lukenut paljon kärsimyksiä Filipin laihtuneista ja kalpeista piirteistä. Vaatimattomassa porvarillisessa puvussa hän vaivoin tunsi komean upseerin, joka ensimäisenä oli häntä Ranskan maaperälle opastellut.
— Hra Mique, — virkkoi hän, kääntyen arkkitehdin puoleen, — olemme siis sopineet tanssisalin koristuksista; läheisen metsikön istutus on jo päätetty asia. Suokaa anteeksi, että olen näin kauan viivyttänyt teitä kylmässä.
Tämä oli hyvästijättö. Mique kumarsi ja läksi.
Dauphine viittasi heti hyvästiksi kaikille jonkun matkan päässä seisoville henkilöille, jolloin nämä oitis poistuivat. Filip luuli, että tämä jäähyväistervehdys koski häntäkin, ja siksi hänen sydäntänsä kirveli, mutta astuen hänen ohitseen prinsessa lisäsi:
— Sanoitte siis, monsieur, että sisarenne on sairas?
— Ellei sairas, madame, — kiirehti Filip vastaamaan, — niin ainakin riutuva.