— Älkää astuko sisään, — varoitti lääkäri, — hän nukkuu.
— Hän nukkuu… Oi, tohtori, onko aivan totta, että hän nukkuu?
— Jos olisi toisin, monsieur, niin sanoisin: Sisarenne on synnyttänyt pojan, mutta tämä poika on kadottanut äitinsä… Katsokaa itse.
Filip kuroitti päätänsä.
— Kuunnelkaa hänen hengitystään…
— Niin, ah niin! — mutisi Filip syleillen lääkäriä.
— Kuten tiedätte, olemme tilanneet imettäjän. Ajaessani Point-du-Jourin ohi, jossa tämä henkilö asuu, pistäysin kehoittamassa häntä olemaan valmiina… Mutta vain te voitte noutaa hänet tänne; kukaan ei saa nähdä muita kuin teidät… Käyttäkää siis hyväksenne tilaisuutta, sillaikaa kun sairas nukkuu, ja lähtekää samoilla vaunuilla, joilla minä tulin tänne.
— Entä te, tohtori?
Minun on käytävä Place Royalen varrella asuvan melkein toivottoman sairaan luona… hän potee keuhkopussin-tulehdusta… Minä vietän lopun yötä hänen vuoteensa ääressä valvoakseni lääkkeiden käyttöä ja nähdäkseni niiden vaikutuksen.
— Mutta pakkanen, tohtori…