Marat käänteli kuolleen päätä pöydällä, etsien vastausta, jota hän ei löytänyt.
— Niin, — jupisi hän vihdoin, — niin, siinä on jotakin yliluonnollista.
— Päinvastoin luonnollista, monsieur; lakatkaa nimittämästä kaikkea sielunelämän toimintaa yliluonnolliseksi. Nämä toiminnat ovat luonnollisia; ovatko ne tunnettuja, on toinen asia.
— Vaikka meille tuntemattomia, mestari, ne eivät voi olla salaisuuksia teille. Hevonen oli Perun alkuasukkaille tuntematon, mutta espanjalaiset, jotka sen kesyttivät, tunsivat sen hyvin.
— Minun olisi ylpeätä sanoa: "tiedän". Olen vaatimattomampi, monsieur, tyydyn sanomaan: "uskon".
— No, mitä te uskotte?
— Minä uskon, että maailman laki, ensimäinen ja kaikkein voimakkain, on edistyksen laki. Uskon, että Jumala on luonut kaikki hyvinvointia eli siveellisyyttä varten. Mutta kun tämän maailman elämää ei ole laskettu eikä voida laskea, on edistys hidasta. Raamatun kertomusten mukaan planeettimme oli kuusikymmentä vuosisataa vanha, kun kirjapainotaito suuren majakan tavoin tuli menneisyyttä heijastamaan ja tulevaisuutta valaisemaan. Kirjapainon aikakaudella ei enää ole pimeyttä eikä unhoitusta; kirjapaino on maailman muisti. Niin, Gutenberg keksi kirjapainon, ja minä olen keksinyt luottamuksen.
— Kah, — sanoi Marat ivallisesti, — ehkäpä te vielä opitte lukemaan sydänten aivoituksetkin?
— Miksikä en?
— Teetätte siis ihmisrintaan sen pienen ikkunan, jota sinne muinaisajalla niin haluttiin?