Gilbert astui alas. Hänet vietiin pieneen mahonkiseinäiseen hyttiin, joka oli mitä vaatimattomimmin kalustettu. Noin kolmikymmenvuotias kalpea, jäntevä mies, jolla oli eloisa ja levoton katse, istui lukemassa sanomalehteä. Pöytä, jolla se lepäsi hänen edessään, oli mahonkipuusta kuten seinälaudatkin.
— Mitä monsieur tahtoo? — virkkoi hän Gilbertille. Gilbert antoi kapteenille merkin, että tämä lähettäisi laivapojan pois, ja poika lähti todellakin.
— Oletteko te Adonis-laivan kapteeni, monsieur? — kysyi Gilbert sitten.
— Olen, monsieur.
— Siis on tämä paperi osoitettu teille.
Hän ojensi Balsamon kirjeen kapteenille. Tuskin oli tämä vilkaissut käsialaan, kun hän nousi ja kiirehti sanomaan Gilbertille mitä ystävällisimmin hymyillen:
— Vai niin, vai tekin?… Niin nuorena? Hyvä, hyvä! Gilbert ainoastaan kumarsi.
— Mihin aiotte? — kysyi kapteeni.
— Amerikaan.
— Ja lähdette…?