61.
Gilbertin viimeiset jäähyväiset.
Filip oli viettänyt kauhean yön. Nuo jäljet lumessa ilmaisivat päivänselvästi, että joku oli hiipinyt huoneeseen lasta anastamaan; mutta ketä hän syyttäisi? Mitään muuta merkkiä ei ollut, ei mitään sellaista, joka olisi antanut hänen aavistuksilleen määrätyn summan.
Hän tunsi isänsä liian hyvin ollakseen epäilemättä hänen osallisuuttaan tähän asiaan. Hra de Taverney luuli Ludvig XV:ttä lapsen isäksi; hänestä täytyi olla hyvin tärkeätä säilyttää tämä elävä todistus kuninkaan uskottomuudesta rouva Dubarrytä kohtaan. Samoin parooni epäilemättä otaksui, että Andrée ennemmin tai myöhemmin pääsisi jälleen suosioon ja että hän silloin varsin kalliista ostaisi vastaisen onnensa tärkeimmän valtin.
Nämä mietteet, jotka perustuivat aivan äskettäin ilmaantuneeseen piirteeseen isän luonteessa, lohduttivat hiukan Filipiä, sillä hän piti mahdollisena hankkia lapsi takaisin, kun ryöstäjät olivat tunnetut.
Hän piti siis varalla tohtori Louis'n tuloa kello kahdeksalta aamulla, ja kulkien hänen kanssaan edestakaisin kadulla kertoi hänelle yön kauhean tapauksen.
Lääkäri oli hyvä neuvonantaja, hän tarkasti jäljet puutarhassa, ja hetkisen mietittyään tuli samaan johtopäätökseen kuin Filip.
— Tunnen paroonin kyllin hyvin, — sanoi häh, — uskoakseni hänen kykenevän tähän häijyyn tekoon. Mutta eikö voisi ajatella, että joku vielä läheisempi harrastus olisi syynä lapsen ryöstöön?
— Mikä harrastus, tohtori?
— Oikean isän.