— Oh, — huudahti Filip, — olin hetkisen sitä ajatellut. Mutta onnettomalla ei ole leipää edes itselleen; hän on hullu, yltiöpäinen haaveilija, joka tällä hetkellä lymyilee ja epäilemättä pelkää minun varjoanikin… Älkäämme erehtykö, tohtori, tuo lurjus teki tämän rikoksensa sattuman avulla; mutta nykyisin, kun kiukkuni on asettunut, niin, vaikka minä tuota rikollista vihaan, uskon että mieluummin tahdon välttää häntä kuin hänet kohdata, jotta en häntä surmaisi. Minä luulen, että hän kärsii omantunnon vaivoja, jotka kylläkin häntä rankaisevat; uskon, että nälkä ja kuljeksiva elämä kostavat puolestani yhtä vaikuttavasti kuin miekkani.
— Älkäämme hänestä enää puhuko, — virkkoi tohtori.
— Olkaa hyvä, rakas ja oivallinen ystävä, ja suostukaa vielä viimeiseen valheeseen, tarvitsee näetten ennen kaikkea rauhoittaa Andréeta; te sanotte hänelle, että olitte eilen levoton lapsen terveydestä ja palasitte yöllä sitä noutamaan viedäksenne sen imettäjän luo. Tämä oli ensimäinen hätävalhe, joka kiireessä juolahti mieleeni ja jonka minä sepitin Andréelle esitettäväksi.
— Kyllä, minä sanon niin; mutta etsittehän te lasta?
— Minulla on eräs keino sen löytämiseksi. Olen päättänyt matkustaa Ranskasta. Andrée menee Saint-Denis'n luostariin. Sitten lähden tapaamaan de Taverneytä. Sanon hänelle, että tiedän kaiken. Minä pakoitan hänet ilmoittamaan minulle lapsen olinpaikan. Hänen vastustuksensa voitan uhkaamalla paljastaa asian ja vedota hänen korkeuteensa dauphineen.
— Ja mitä teette lapselle, kun sisarenne on luostarissa?
— Minä annan sen imetettäväksi jollekin naiselle, jota te minulle suosittelette… Sitten panen hänet kouluun ja hänen täysi kasvuiseksi tultuaan otan hänet mukaani, jos elän.
— Ja te uskotte, että äiti suostuu luopumaan sekä teistä että lapsestansa?
— Andrée suostuu tästälähin kaikkeen, mitä tahdon. Hän tietää, että olen käynyt madame la dauphinen puheilla ja saanut hänen lupauksensa; hän ei tahdo saattaa minua laiminlyömään kunnioitustani korkeata suojelijatartamme kohtaan.
— Mutta menkäämme nyt äiti-paran luo, — sanoi lääkäri. Ja hän astui todellakin Andréen luo, joka uinaili rauhallisesti.