— Tuo on liioittelua, mielettömyyttä, — virkkoi hän.
— Ah, tohtori, mitä sanotte!… Äitiyskö mielettömyyttä? Mutta tämän mielettömyyden on Jumala itse minulle lähettänyt. Niin kauan kuin lapsi minua tarvitsee, minä pysyn päätöksessäni.
Filip ja tohtori vaihtoivat äkkiä katseen.
— Lapseni, — sanoi tohtori puuttuen ensimäisenä puheeseen, — en ole erittäin kaunopuheinen saarnaaja; mutta muistelen, että Jumala kieltää liian hartaasti kiintymästä mihinkään olentoon.
— Niin, sisareni, — lisäsi Filip.
— En toki usko, että Jumala kieltää äitiä hartaasti rakastamasta poikaansa, hyvä tohtori!
— Suokaa anteeksi, tyttäreni, filosofi, lääkäri koettaa nyt mitata kuilun, jonka teologi kaivaa inhimillisille intohimoille. Etsikää jokaisessa Jumalan laatimassa käskyssä ei ainoastaan siveellistä syytä, joka toisinaan on hienoa täydellisyyden viisastelua, vaan aineellistakin syytä. Jumala kieltää äitiä liiallisesti rakastamasta lastaan, koska lapsi on heikko, hento vesa, altis kaikenlaisille kivuille, kaikenlaisille kärsimyksille, ja koska lyhytikäisen olennon rakastaminen voi saattaa epätoivoon.
— Tohtori, — mutisi Andrée, — miksi minulle tuon sanotte? Ja sinä,
Filip, miksi katselet minua noin säälivästi… noin kalpeana?
— Rakas Andrée, — keskeytti nuori mies, — seuraa minun neuvoani, hellän ystävän neuvoa; terveytesi on nyt entisellään, mene mahdollisimman pian Saint Denis'n luostariin.
— Minäkö!… Sanoinhan sinulle, etten hylkää poikaani.