— Sanon, — jatkoi prinsessa, — että teidän majesteettinne potee isoarokkoa.
Kuningas parahti.
— Lääkärit eivät ole siitä maininneet, — vastasi hän.
— He eivät uskalla; mutta minä toivon teidän majesteetillenne toista kuningaskuntaa kuin Ranskan. Kääntäkää sydämenne Jumalan puoleen ja tarkastakaa muistissanne kaikki eletyt vuotenne.
— Isoarokkoa! — jupisi Ludvig XV. — Se on tappava tauti!…
Bordeu!… la Martinière!… Onko se totta?
Molemmat lääkärit painoivat päänsä alas.
— Mutta sittenhän olen hukassa? — sanoi kuningas yhä enemmän peljästyneenä.
— Kaikki taudit voidaan parantaa, sire, — virkkoi Bordeu, ryhtyen ensimäisenä puhumaan, — varsinkin jos potilas säilyttää tyynen mielen.
— Jumala antaa sekä mielen tyyneyden että ruumiin terveyden, — vastasi prinsessa.
— Madame, — sanoi Bordeu rohkeasti, vaikka hiljaisella äänellä, — te surmaatte kuninkaan!