Hän luki vielä sivun Savoijalaisesta pastoristaan.
"Niin, tässä se on: 'Yhtykäämme onneamme valvomaan…' Minä olen sen kirjoittanut! 'Antakaamme hyveillemme se voima, jonka muut antavat paheillensa.' Senkin olen kirjoittanut."
Ja Rousseau kiihtyi yhä suurempaan epätoivoon.
"Minun syytäni siis on", sanoi hän, "että nuo veljet yhtyvät veljiin; eräänä päivänä poliisit tunkeutuvat johonkuhun noista kellareista; sieltä siepataan koko pesye, vangitaan nuo ihmiset, jotka vannovat kavalluksen sattuessa syövänsä toisensa, ja joku muita hävyttömämpi heidän joukossaan vetää kirjani taskustaan ja lausuu:
"'Mitä valittamisen syytä teillä on? Olemme Rousseaun opetuslapsia; meillä on täällä filosofian kurssi.'
"Oh, kylläpä Voltaire siitä saa aihetta ilvehtimiseen! Ei tarvitse peljätä, että se hovien liehittelijä pistäisi päätänsä mokomiin ampiaispesiin!"
Ajatus, että Voltaire tekisi hänestä pilaa, suututti hirveästi geneveläistä filosofia.
"Minäkö kapinanhankkija!" mutisi hän. "Kyllä minua todellakin lapsettaa; enkö olekin kaunis kapinoitsija?"
Hän oli mietteissään ehtinyt tähän, kun Teresia hänen huomaamattaan astui sisään tuoden aamiaista.
Hän näki Rousseaun tarkkaavasti lukevan erästä kohtaa Yksinäisen mietteistä.