— Niin teille, virmoilla hevosillanne.
— Mutta kaikki hovin hevosethan ovat käytettävissänne, hra Rousseau. Madame la dauphine on pyytänyt minua teille sanomaan, että teille on valmistettu asunto Trianonissa, sillä ei tahdota, että niin myöhään palaisitte Pariisiin. Sitäpaitsi sanoi monsieur le dauphin, joka osaa kaikki teoksenne ulkoa, hovinsa kuullen, että hän haluaisi palatsissaan näytellä huonetta, missä hra de Rousseau on asunut.
Teresialta pääsi ihastuksen huudahdus, ei Rousseaulle, vaan ystävälliselle prinssille.
Tätä viimeistä hyväntahtoisuuden osoitusta Rousseau ei voinut vastustaa.
— Täytyy siis suostua, — virkkoi hän, — sillä minua ei koskaan ole näin taitavasti ahdistettu.
— Teidät voittaa sydämeen vetoamalla, monsieur, — vastasi hra de
Coigny; — järjeltänne te olisitte valloittamaton.
— Minä siis tulen, monsieur, täyttääkseni hänen kuninkaallisen korkeutensa toivomuksen.
— Oi, monsieur, ottakaa vastaan kaikki mieskohtaiset kiitokseni. Sallikaa, että pidätyn kiittämästä madame la dauphinen puolesta: hän olisi minulle pahoillaan, jos ennakolta esittäisin kiitokset, jotka hän itse tahtoo teille lausua. Ja tiedättehän muuten, monsieur, että miehen tuleekin kiittää nuorta ja hurmaavaa naista, joka suvaitsee tarjota hänelle suosiotaan.
— Se on totta, monsieur, — vastasi Rousseau hymyillen, — mutta vanhuksilla on etuoikeus kauniitten naistenkin rinnalla: heitä rukoillaan.
— Hra Rousseau, suvaitkaa siis ilmoittaa minulle teille sopiva aika; minä lähetän teille vaununi tai paremminkin tulen itse teitä noutamaan opastaakseni teidät.