— Ei, monsieur, siitä minä teidät pidätän, — sanoi Rousseau. — Minä saavun Trianoniin, olkoon menneeksi; mutta jättäkää minulle vapaus tulla sinne oman mieleni mukaisesti, omalla tavallani; älkää tästä hetkestä lähtein minusta enää huolehtiko. Minä tulen, siinä kaikki; ilmoittakaa minulle tunti.
— Mitä, monsieur, ettekö salli minun olla esittelijänä! Tosin olenkin siihen arvoton, ja teidänlaisenne nimi ilmoittaa kyllä itse itsensä.
— Monsieur, tiedän teidän merkitsevän hovissa enemmän kuin minä missään paikassa maailmassa… En teidän osaltanne kieltäydy tarjouksestanne, mutta minä rakastan omaa mukavuuttani; tahdon lähteä sinne kuin lähtisin kävelylle, ja tämä onkin… ehdoton sanani.
— Kunnioittava kumarrukseni, monsieur, ja minä varon missään suhteessa teitä kiusoittamasta. Harjoitus alkaa tänä iltana kello kuusi.
— Hyvä on; neljännestä vailla kuusi olen Trianonissa.
— Mutta sittenkin, millä keinoin matkustatte?
— Se on minun asiani; kas tässä kulkuneuvoni.
Hän näytti varsin joustavana säilynyttä säärtänsä, joka hänen oli tapana pukea tavallaan vaativasti.
— Viisi penikulmaa! [ranskal. penikulma (lieue) oli 4444 metriä. Suom.] — huudahti hra de Coigny hämmästyneenä. — Mutta tehän aivan murtuisitte; illasta tulee väsyttävä; olkaa varuillanne!
— Sitten on minulla ajopelini ja hevosenikin, veljellinen kansanomainen kulkuneuvo, joka kuuluu naapurilleni yhtä hyvin kuin minullekin, niinkuin ilma, päiväpaiste ja vesi, ja ne vaunut maksavat vain viisitoista souta.