— Olet sinä aika pöyhkeilijä!
— Minäkö? — kysyi Rousseau kummastuneena.
— Niin, sinä olet turhamielinen, tekopyhä!
— Minäkö?
— Sama mies… Olet kovin mielissäsi, kun pääset hoviin, ja salaat ilosi välinpitämättömyyttä teeskennellen.
— Oi, hyvä Jumala! — vastasi Rousseau olkapäitänsä kohauttaen ja nöyryytettynä, kun hänen ajatuksensa oli niin hyvin arvattu.
— Etkö aio uskotella minulle, että sinulle muka ei ole suuri kunnia saada kuningas kuuntelemaan sävelmiä, joita kuin mikäkin tyhjäntoimittaja täällä rimputtelet spinetilläsi?
Rousseau katsahti ärtyneesti vaimoonsa.
— Sinä olet hupsu, — sanoi hän; — minunlaiselleni miehelle ei kuninkaan edessä esiintyminen tuota kunniaa. Mistä ansiosta tuo mies on päässyt valtaistuimelle? Luonnonoikusta, joka synnytti hänet kuningattaresta. Mutta minä ansaitsen tulla kutsutuksi kuninkaan luo häntä elähdyttämään. Sen olen ansainnut työlläni ja työn luomalla nerollani.
Teresia ei ollut niitä naisia, jotka näin antoivat itsensä lyödä.