Potilas ymmärsi tohtorin arvanneen hänen pyytämänsä lykkäyksen syyn.
»Minkä minä sille voin?» jatkoi Mirabeau. »Minulle tulee vieraita.»
»Hyvä kreivi», vastasi Gilbert, »huomasin ruokasalin pöydälle tuodut kukat. Siitä päättelin, ettei illallinen ollut järjestetty yksinomaan miestuttuja varten.»
»Tiedättehän, etten tule kukitta toimeen. Se on minun hulluuteni.»
»Niin, niin, mutta kukat eivät yksin, kreivi!»
»Hyväinen aika, jos kukat ovat minulle välttämättömät, totta kai minä alistun sen välttämättömyyden seurauksiin.»
»Kreivi, kreivi, te surmaatte itsenne!» päivitteli Gilbert.
»Myöntäkää sentään, tohtori, että se on ihana itsemurhatapa.»
»Kreivi, en poistu luotanne tänään ollenkaan.»
»Tohtori, olen antanut kunniasanani. Ette toki halunne, että rikon sen?»