Kun hän isäntänsä kysyttyä oli vastannut, ettei kello ollut vielä kahdeksaakaan, ei Mirabeau ollut uskonut häntä, ennenkuin oli noudattanut kellon eteensä nähdäkseen itse.
Tämän kellon hän oli pannut pöydälle vuoteensa viereen.
»Teisch», sanoi hän vanhalle palvelijalle, »vaihtakaa alhaalla paikka
Jeanin kanssa, joka tänään saa palvella minua täällä ylhäällä».
»Hyvä jumala», huudahti Teisch, »onko herra kreivi siis tyytymätön minuun?»
»Päinvastoin, kunnon Teisch», vastasi Mirabeau liikutettuna, »juuri siksi että luotan vain sinuun minä panen sinut täksi päiväksi alas portille. Kaikille, jotka tulevat tiedustelemaan vointiani, sinä sanot, että minä jaksan nyt paremmin, mutten ota vielä vastaan ketään. Mutta jos…» Mirabeau vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten, »mutta jos joku tulee linnasta, Tuileries-palatsista, niin sinä opastat lähetin tänne ylös, ymmärrätkö? Missään tapauksessa et saa päästää häntä menemään, ennenkuin olen puhutellut häntä. Huomaat siis, kunnon Teisch, että lähettäessäni sinut luotani minä korotan sinut uskotun asemaan.»
Teisch tarttui Mirabeaun käteen ja suuteli sitä.
»Ah, herra kreivi», sanoi hän, »jospa vain tahtoisitte elää!» Ja hän lähti.
»Siinäpä se taito juuri onkin, siinä tahtomisessa!» sanoi Mirabeau silmätessään poistuvaa palvelijaa.
Kello kymmenen Mirabeau nousi ja pukeutui miltei keikailevasti. Jean kähersi hänen tukkansa, ajoi hänen partansa ja siirsi sitten hänen nojatuolinsa ikkunan ääreen.
Siitä ikkunasta hän voi katsella kadulle.