Mirabeau kohautti olkapäitään.
»Olettepa te herkkäuskoinen?» sanoi hän.
Sitten hän tarttui Gilbertin käteen, puristi sitä voimakkaasti ja virkkoi:
»Tahdotteko, että sanon teille, mitä olette tänään tehnyt, tohtori?»
»Minäkö? Olen tehnyt jotenkin samaa mitä teen joka päivä.»
»Ettepä, joka päivä ette sentään käy linnassa ja tänään olette käynyt siellä. Joka päivä ette tapaa kuningatarta, ja tänään olette tavannut hänet. Joka päivä ette anna hänelle neuvoja, mutta tänään olette antanut hänelle yhden neuvon.»
»Jopa peräti!» huudahti Gilbert.
»Kuulkaas, hyvä tohtori, minä näen, mitä on tapahtunut, minä kuulen, mitä on puhuttu, yhtä selvästi kuin jos olisin ollut paikalla.»
»No hyvä, herra kaukonäkijä, mitä siis on tapahtunut ja mitä on puhuttu?»
»Menitte tänään kello yksi Tuileries-palatsiin, pyysitte päästä kuningattaren puheille, tapasitte hänet, sanoitte hänelle, että tilani oli huononemaan päin ja että olisi kaunista, jos hän kuningattarena ja naisena lähettäisi jonkun tiedustelemaan vointiani; ellei säälin niin ainakin harkinnan kannalta se olisi suotavaa. Kuningatar keskusteli kanssanne, hän tuntui tulleen vakuutetuksi, että olitte oikeassa, ja hyvästiksi hän sanoi lähettävänsä jonkun minun luokseni. Te lähditte onnellisena ja tyytyväisenä ja luottaen kuninkaalliseen sanaan. Ja hän, ylpeänä ja katkerana hän nauroi herkkäuskoisuuttanne, joka ei tiedä, ettei kuninkaallinen sana velvoita mihinkään… No, kunniasana», jatkoi Mirabeau ja katsoi Gilbertiä suoraan silmiin, »eikö niin käynyt, tohtori?»