Tuskin oli kuningatar istuutunut, kun hänen liian täysi sydämensä purkautui ja hän puhkesi nyyhkytyksiin.
Nämä nyyhkytykset olivat niin voimakkaita ja niin todellisia, että ne tavoittivat Charnyn sydämessä hänen entisen rakkautensa rippeet.
Sanomme hänen rakkautensa rippeet, sillä kun sellainen rakkaus, jonka olemme nähneet syttyvän ja varttuvan Charnyn kaltaisen miehen sydämessä, on palanut loppuun, ei se koskaan sammu tyystin, ellei sitä tapa joku niistä kirveistä iskuista, jotka muuttavat rakkauden vihaksi.
Charny oli siinä omituisessa asemassa, jonka laatua voivat arvostella vain vastaavaa tilannetta kokeneet: hänessä kyti vanha rakkaus ja versoi uusi.
Hän rakasti jo Andréeta sydämensä kaikella hehkulla.
Hän rakasti vielä kuningatarta sielunsa kaikella säälillä.
Joka kerta kun tuo poloinen, itsekkyyden täyttämä rakkaus, toisin sanoin liioiteltu rakkaus vaikeroi, oli hän tuntevinaan, kuinka naisen sydän vuoti verta, ja käsittäen hyvin tuon itsekkyyden, kuten kaikki, joille entinen rakkaus on muuttunut taakaksi, hänellä ei ollut kylliksi voimaa puolustaa sitä syyttömäksi.
Ja kuitenkin, aina kun tuo syvä tuska moitteitta ja syyttämättä puhkesi hänen silmiensä edessä, hän mittasi tuon rakkauden syvyyttä ja muisti, kuinka monia ennakkoluuloja, kuinka monia yhteiskunnallisia velvollisuuksia kuningatar oli hänen takiaan uhitellut, ja silmätessään alas tähän pohjattomaan kuiluun hän ei voinut pidättäytyä vuodattamasta kaipauksen kyyneltä ja lausumasta lohdun sanaa.
Mutta jos näistä nyyhkytyksistä kuulsi moite, jos tuossa itkussa oli syyttävä sävy, tuli hänen mieleensä heti tuon rakkauden vaateliaisuus, se ehdotonta alistumista vaativa tahto, se kuninkaallinen yksinvalta, jotka olivat alati mukana kaikissa hellyyden osoituksissa, kaikissa intohimon ilmennyksissä. Silloin hän jäykistyi tuota vaateliaisuutta vastaan, asestautui tuota yksinvaltaa vastaan, ryhtyi taisteluun tätä tahtoa vastaan, vertasi niihin Andréen lempeää, muuttumatonta olemusta ja alkoi pitää tätä jääpatsasta, kuten hänestä tuntui, parempana kuin sitä intohimoista olentoa, joka alati sinkosi rakkauden, luulevaisuuden ja ylpeyden salamia.
Tällä kerralla kuningatar itki sanomatta mitään.