»Ah», sanoi kuningatar, »lyön vetoa, että herra de Gouvion on antanut teille sen kauniin uutisen!»
»Miksi juuri minä, madame?» kysyi nuori upseeri punastuen.
»Koska teillä tietääkseni on palatsissa tuttavia. Olen varma, että herra Romeuf, jolla ei ole tuttavuuksia, menee vastuuseen meistä.»
»Eikä se ole suuri ansio, madame», vastasi ajutantti, »koska kuningas on antanut kansalliskokoukselle sanansa, ettei hän lähde Pariisista».
Nyt oli kuningattaren vuoro punastua.
Puhuttiin muista asioista.
Kello puoli kaksitoista Lafayette ja hänen ajutanttinsa sanoivat hyvästi kuninkaalle ja kuningattarelle.
Mutta herra de Gouvion, joka ei suinkaan ollut rauhoittunut, palasi palatsissa olevaan huoneeseensa ja näki ystävänsä sijoittuneen sinne vartijoiksi. Hän ei vapauttanut heitä toimestaan, vaan kehoitti heitä entistä suurempaan valppauteen.
Kenraali Lafayette puolestaan meni kaupungintaloon rauhoittamaan
Baillyta, mikäli tämä oli levoton kuninkaan aikomuksien takia.
Lafayetten lähdettyä kuningas, kuningatar ja madame Elisabeth kutsuivat palvelijansa, käskivät näiden suorittaa tavalliset ilta-askarensa, minkä jälkeen he lähettivät kaikki vieraat tavalliseen aikaan pois.