Matkalla irtaantui kuninkaan kengästä solki, mutta hän jatkoi matkaansa viitsimättä kumartua ottamaan sitä ylös. Herra de Valory sieppasi sen maasta.
Charny astui pari askelta häntä vastaan. Hän oli tuntenut kuninkaan, tai oikeammin, tuntenut hänen saattajansa de Valoryn.
Hän oli niitä, jotka kuninkaassa näkevät alati kuninkaan.
Hän huoahti tuskasta, miltei häpeästä.
»Tulkaa, sire, tulkaa!» kuiskasi hän.
Herra de Valorylle hän sanoi hiljaa:
»Entä kuningatar?»
»Kuningatar tulee perässä veljenne kanssa.»
»Hyvä on. Valitkaa lyhyin tie ja menkää Saint-Martinin portille odottamaan tuloamme. Minä valitsen pitemmän tien. Tapaamme toisemme vaunujen luona.»
Herra de Valory lähti pitkin Saint-Nicaise-katua, poikkesi
Saint-Honoré-kadulle, sitten Richelieun kadulle, sen jälkeen
Victoires-aukiolle ja sitten Bourbon-Villeneuve-kadulle.