Mutta Mirabeau viittasi kädellään ja puutarhuri herkesi yrityksestään.
Mirabeaun aukaiseman ikkunan alla, ison kyynelpajun katveessa loikoili muuan nainen kirjaa lukien. Parin askeleen päässä hänestä viiden tai kuuden vuoden ikäinen poika leikki nurmikolla kukkien seassa.
Mirabeau oivalsi, että tämä nainen oli paviljongin asukas.
Oli mahdotonta olla sirommin ja upeammin puettu kuin tämä nainen. Hänen yllänsä oli pitsein koristettu lyhyt musliininen aamunuttu, joka peitti valkoiset, punaisilla ja valkoisilla nauhoilla kurotut taftikankaiset liivit, valkoinen musliinihame ja siinä punavalkoiset, rypytetyt lievereunat, punaiset taftikankaiset kureliivit samanvärisin nauhakkein sekä päähuivi, kauttaaltaan koristettu liehuvilla pitseillä, joiden seasta kuin utupilvestä eroitti hänen kasvonsa.
Hienot, hoikat kädet, joissa oli aristokraattiset kynnet, lapsukaisen jalat parissa pienessä, taftikankaisessa, valkoisessa tohvelissa, joissa oli ruusun väriset nauhakkeet, täydensivät tätä sopusuhtaista, hurmaavaa kokonaisuutta.
Pojan yllä oli valkoinen, satiininen puku ja päässä Henrik IV:n kuosinen hattu sekä vyöllä kolmivärinauha, jota sanottiin kansallisvyöksi — moinen pukusekoitus ei ollut näihin aikoihin niinkään harvinainen.
Samanlainen puku oli ollut nuorella kruununprinssilläkin, kun hän oli viimeksi esiintynyt äitinsä kanssa Tuileries-palatsin parvekkeella.
Mirabeaun viittauksen tarkoituksena oli, ettei tuota kaunista naista häirittäisi.
Nainen oli siis kukkaispaviljongin asukas, liljoja, kaktuksia ja narsisseja kasvavan kukkatarhan kuningatar, lyhyesti, sellainen naapuritar, jonka Mirabeau, aistillisia nautintoja tavoitteleva mies, olisi valinnut, ellei sattuma olisi nyt tuonut sitä hänen tielleen.
Jonkun tovin hän ahmi silmin tuota ihanaa olentoa, joka lojui liikkumattomana kuin marmoriveistos aavistamatta, olevansa miehen palavien katseitten edessä. Mutta joko sattumalta tai jonkun magneettisen virran vaikutuksesta naisen silmät irtaantuivat kirjasta ja kääntyivät ikkunaan päin.