Hän huomasi Mirabeaun, parahti hiljaa, nousi, kutsui poikaansa, tarttui hänen käteensä ja katosi, pariin kolmeen otteeseen taaksensa vilkaistuaan, puiden sekaan, joiden välitse Mirabeau näki vilauksittain hänen upean pukunsa, jonka hohtava valkoisuus uhmasi hämärtyvää iltaakin.
Tuntemattoman naisen huudahdukseen Mirabeau vastasi syvää kummastelua ilmaisevalla huudahduksella.
Tuo nainen oli, ei vain majesteetilliselta ryhdiltään, vaan myöskin, mikäli pitsiharson takaa saattoi erottaa hänen kasvojaan, piirteiltään ilmetty Marie-Antoinette.
Poika vielä lisäsi tätä yhdennäköisyyttä. Hän oli tarkalleen yhtä vanha kuin kuningattaren toinen poika, kuningattaren, jonka ryhti, jonka kasvot ja jonka vähäisimmätkin eleet olivat syöpyneet Mirabeaun mieleen, sanoisimmeko, sydämeen Saint-Cloudissa tapahtuneen keskustelun jälkeen. Hän olisi tuntenut kuningattaren, missä tahansa hänet olisi tavannutkin, vaikkapa sen jumalaisen pilven seasta, johon Vergilius kietoo Venuksen, kun tämä ilmestyy pojalleen Kartagon rannikolla.
Mikä kumma ihme toi tuon salaperäisen naisen, joka mikäli ei ollut kuningatar, -oli hänen elävä kuvajaisensa, sen talon puistoon, jonka Mirabeau aikoi vuokrata?
Tällöin Mirabeau tunsi olkapäällään käden kosketuksen.
III
Tuntemattoman naisen vaikutus alkaa
Mirabeau säpsähti ja kääntyi.
Tohtori Gilbert se oli laskenut kätensä hänen olalleen.