»Koska kerran pääsette palaamaan huomenna varhain, älkää välittäkö muusta», vastasi herttua.
»Niin, kunpa vain ehdin Tuileries-palatsiin kello kymmeneksi kuningatarta kähertämään…»
»Siinä onkin kaikki mitä kaipaatte vai kuinka?»
»Niinpä kyllä, mutta ei olisi haitaksi, vaikka ehtisin hieman aikaisemminkin, koska voisin rauhoittaa veljeäni ja selittää rouva de l'Aagelle, ettei ollut minun vikani, jos petin hänelle tekemäni lupauksen.»
»Ellei muusta ole kysymys, niin rauhoittukaa, hyvä Léonard, kaikki käy hyvin», vastasi herttua.
Léonard ei voinut mitenkään aavistaa, että herttua aikoi ryöstää hänet.
Senpä vuoksi hän rauhoittuikin, ainakin toistaiseksi.
Mutta kun Clayessa vaihdettiin jälleen hevoset eikä pysähtymisestä ollut puhettakaan, huudahti mies-poloinen:
»Mutta, herra herttua, olemmeko siis menossa maailman loppuun?»
»Kuunnelkaa nyt, Léonard», selitti herttua vakavasti, »en aiokaan viedä teitä Pariisin lähistölle, vaan rajalle.»
Léonard kiljahti, painoi kädet polvilleen ja tuijotti herttuaan jäykistyneenä.