Herttua päätti viipyä vielä hetken. Mutta hän valjastutti postihevoset vaunujansa eteen, otti Leonardilta jalokivet ja lähetti hänet Varennesiin kehoittaen häntä matkan varrella selostamaan — Sainte-Menehouldissa herra Baudoinsille, Clermontissa herra de Damasille ja Varennesissa herra de Bouillé nuoremmalle — kuinka asiat olivat.
Tyynnyttääkseen joukon kiihtynyttä mielialaa hän selitti, etteivät hän ja husaarit suinkaan olleet täällä, kuten yleisesti luultiin, rouva d'Elboeufin alustalaisia rankaisemassa, vaan että he olivat tulleet ottamaan vastaan ja kuljettamaan mukanaan erään aarteen, jonka sotaministeri oli lähettänyt armeijalle.
Mutta tuo sana aarre, jolla on kaksinainen merkitys, tyynnytti kiihtymystä yhtäällä, mutta vahvisti epäluuloja toisaalla. Kuningas ja kuningatar olivat hekin aarre ja sitä aarrettapa herttua de Choiseul varmaan odottelikin.
Neljännestunnin perästä herttua ja hänen husaarinsa olivat niin ahtaalla, että hän oivalsi olevan mahdotonta kauempaa pitää puoliaan. Jos kuningas ja kuningatar sattuisivat tulemaan juuri sillä hetkellä, ei hän kykenisi puolustamaan heitä, ei itseään eikä neljääkymmentä husaariaan.
Hänen määräyksensä oli: kuninkaan vaunujen on päästävä kulkemaan esteettömästi.
Hänen suojeluksensa oli muuttanut esteeksi.
Parasta mitä hän voisi tehdä siinäkin tapauksessa, että kuningas tulisi, oli lähteä.
Hänen lähtönsä tekisi kuninkaan matkareitin vapaaksi.
Mutta oli keksittävä jokin veruke lähdön selitykseksi.
Postimestari seisoi viiden- kuudensadan uteliaan joukossa, jotka tarvitsivat vain sanan aloittaakseen vihollisuudet.