Kello tuli puoli kolme, kolme, puoli neljä; ei lähettiä eikä vaunuja kuulunut! Lukija muistanee, että kuningas lähti Châlonsista vasta kello kolmelta.
Mutta herttuan näin odotellessa maantiellä kohtalo valmisteli Pont-de-Sommevellessä tilannetta, jolla oli mitä suurin vaikutus esitettävänämme olevaan murhenäytelmään.
Kohtalo, sanomme sen toistamiseen, oli järjestänyt niin, että kahta päivää aikaisemmin rouva d'Elboeufin maatilalla, joka sijaitsi lähellä Pont-de-Sommevellea, alustalaiset olivat kieltäytyneet suorittamasta laillisia veromaksujaan. Heitä oli uhatta sotilaallisilla toimenpiteillä. Mutta yhdistysjuhla oli jo kantanut hedelmän. Naapurikylien talonpojat olivat luvanneet voimakasta apua rouva d'Elboeufin alustalaisille, jos mainittu uhkaus pantaisiin täytäntöön.
Nähdessään husaarien sijoittuvan Pont-de-Sommevelleen arvelivat talonpojat, että ne olivat tulleet vihamielisin aikein.
Kaupungista toimitettiin pikalähetit naapurikyliin ja kellon kolmea käydessä alkoi hätäkello kumahdella kaikissa lähiseudun kylissä.
Tämän hälyn kuullessaan herttua palasi Pont-de-Sommevelleen. Hänen aliluutnanttinsa Boudet oli hyvin huolestunut.
Alkoi jo kuului uhkaavaa murinaa, joka kohdistui husaareihin, sillä nämä olivat siihen aikaan armeijan vihatuinta väkeä. Talonpojat pommittivat heitä kokkapuhein ja lauloivat ihan heidän nenänsä alla seuraavanlaista viisua:
Tiedetäänhän husaarit, suuret ovat hunsvotit!
Jotkut tietävämmät tai terävänäköisemmät alkoivat sitäpaitsi kuiskailla, etteivät husaarit suinkaan olleet tulleet rankaisemaan rouva d'Elboeufin alustalaisia, vaan olivat saapuneet ottamaan vastaan kuningasta ja kuningatarta.
Sillä välin kello tuli neljä, mutta ei lähettiä eikä uutisia kuulunut.