Tässä käärössä oli kuusi avointa valtakirjaa ja jäljennös kuninkaan varmentamasta päiväkäskystä, joka velvoitti kaikkia armeijan upseereita, minkä arvoisia ja kuinka vanhoja olivatkin, tottelemaan herttua de Choiseulia.
Herttua määräsi heti ratsuille levähdystovin, käski jakaa husaareille leipää ja viiniä ja istuutui itsekin ruokapöytään.
Goguelatin tuomat uutiset eivät olleet iloisia. Matkansa varrella hän oli kaikkialla huomannut tavatonta kiihtymystä. Kokonaisen vuoden ajan oli huhu kuninkaan paosta kierrellyt ei ainoastaan Pariisissa, vaan maaseudullakin ja Sainte-Menehouldiin sekä Varennesiin sijoitetut joukko-osastot olivat synnyttäneet epäluuloja.
Eräässä kylässä maantien varrella oli jo soitettu hätäkelloakin.
Tällaiset uutiset veivät herttualtakin ruokahalun. Istuttuaan pöydässä tunnin ja kellon osoittaessa jo puolta yhtä hän nousi, uskoi osaston johdon herra de Boudetille ja käveli eräälle kummulle, jolta näki maantietä parin kilometrin päähän.
Mutta maantiellä ei näkynyt lähettiä eikä vaunuja. Mutta sitä ei tarvinnut ihmetelläkään. Kuten on mainittu —ja herttua otti huomioon pikku onnettomuudetkin — ei lähettiä odotettukaan ennen yhtä tai puolta kahta eikä kuningasta ennen paolta kahta tai kahta.
Mutta hetket vierivät eikä tielle ilmestynyt mitään, ei ainakaan mitään sellaista, joka olisi muistuttanut odotettuja.
Joka viiden minuutin päästä herttua otti kellonsa ja joka kerta kun hän katsoi kelloaan, sanoi Léonard:
»Voi, he eivät tulekaan! Poloiset isäntäni, poloiset isäntäni, heidän käy huonosti!»
Ja epätoivollaan mies-parka vain kiihdytti herttuan levottomuutta.